Päätoimittaja Juho Maijala paljastaa salaisuudet sisältöjen täydelliseen otsikointiin

Millainen on täydellinen otsikko? Edistyneempi otsikointi on pilkunviilausta, mutta muutaman perusasian hallitsemalla pääsee jo pitkälle. Toimin tällä hetkellä Pohjoisen Polut -verkkojulkaisun päätoimittajana ja olen tehnyt valtaosan työurastani journalismia verkkoon. Näiden vuosien aikana olen perehtynyt erityisesti otsikointiin sekä siihen, millaisiin juttuihin lukijat tarttuvat.

Miksi otsikko on niin tärkeä?

Otsikko on tärkein työkalu, jolla sisältö erottuu verkossa, ja jonka avulla yleisö löytää journalistisen tekstin. Hyvä otsikko sitouttaa lukemaan pitkänkin jutun loppuun asti. Lukija päättää otsikon perusteella kannattaako juttuun edes tarttua.

Oman näkemykseni mukaan otsikoinnin tärkeys pohjautuu siihen, että suomalaisella nykylukijalla on mieletön medialukutaito. Lukijat pyrkivät välttämään niin sanotusti turhia ja ei-kiinnostavia juttuja, jolloin otsikoilla on suuri merkitys. Otsikoita ei edes lueta kokonaan, ellei otsikon alku ole kiinnostava. Lukijat ovat tämän suhteen lyhytjänteisiä ja anteeksiantamattomia – mutta mistä se johtuu? Oletan, että syynä on alitajunnan spämmiesto/adblock, eli lukijat yrittävät siivilöidä uutisvirrasta pois kaiken mitä he kuvittelevat itselleen epäoleelliseksi. Uutisten monipuolisuuden ja yleissivistyksen kannalta lukijat ovat siinä valitettavan tehokkaita.

Miksi klikkiotsikot toimivat – vai toimivatko?

Nykyään näkee jatkuvasti klikkiotsikoita, muuallakin kuin vain sosiaalisessa mediassa ja keltaisessa lehdistössä. Se johtuu tietenkin siitä, että klikkiotsikot toimivat: niillä kerätään paljon lukijoita. Minusta ilmiö on kuitenkin lannistava. Arvuutuksia vilisevät klikkiotsikot aiheuttavat pettymyksiä, kun jutussa ei olekaan katetta otsikolle. Tyypillinen esimerkki on otsikko, jossa kerrotaan julkkiksen saaneen lapsen, mutta lapsen nimeä ei kerrota otsikossa, jolloin lukijan on pakko klikata juttuun. Mielestäni tämän tyyppiset täysin häpeilemättömät klikkiotsikot syövät journalismin uskottavuutta ja vaikeuttavat journalismin erottamista kaikesta muusta some-feediin puskevasta.

Oma analyysini on, että mediassa otsikoinnin muutos viime vuosina on seurausta A/B -otsikkotestauksesta, jolla saman jutun eri otsikkoversioita voidaan testata reaaliajassa lehden verkkosivuilla. Testaus opettaa, että verkko-otsikointi on pilkunviilausta, jossa yllättävän pienet asiat lisäävät jutun kiinnostavuutta jopa yli 100 prosenttia. Tällaisia pieniä asioita ovat muun muassa sanavalinnat, sanojen järjestys ja taivutukset, sekä passiivi- vs. aktiivimuotoiset verbit.

Mikä tekee otsikosta hyvän ja mikä huonon?

Hyvä otsikko koukuttaa lukemaan ja sen avulla ymmärtää heti mikä jutun aihe on. Otsikon tulee olla myös sopivan pituinen: lyhyet ja kryptiset printtiotsikot viestivät, ettei jutussa ole juurikaan luettavaa ja jättävät pahimmillaan tunteen, ettei jutun julkaisija ole jaksanut nähdä vaivaa sisällön eteen, kun otsikkokin on jäänyt tekemättä. Liian pitkiä otsikoita ei taas jakseta edes aloittaa lukemaan.

Paikallisuus kiinnostaa aina paikallisesti. Jos sisältö julkaistaan paikalliselle yleisölle, esimerkiksi maakunta- tai paikallislehdessä, paikallisuus on tärkein asia otsikossa, joten sen tulee olla heti alussa. Paikallisuus riippuu kuitenkin asiayhteydestä, eivätkä kaikki paikallistukset toimi: Oulu kiinnostaa sanomalehti Kalevassa, mutta Kuopio ei ja Kuusamokaan ei automaattisesti. Lisäksi paikallisuuden väkinäinen ymppääminen otsikkoon on usein läpinäkyvää eikä siksi toimi.

Huono elementti otsikossa on esimerkiksi toimimaton kysymys: kysymys, johon otsikko ehtii vastata itse tai kysymys, jota kukaan ei ole kysynyt. Kun otsikko vastaa kysymykseen, minkä se esittää, otsikko purkaa itse oman jännitteensä ja lukija siirtyy lukemaan muita juttuja. Kysymys, jota kukaan ei ole kysynyt eikä miettinyt, ei todennäköisesti kiinnosta lukijoita.

Lukijat rakastavat uusien asioiden oppimista, mutta otsikko ei saa tuntua valistavalta. Valistusotsikot, kuten ”Tästä syystä roskaaminen on ikävää”, eivät toimi. Byrokraattiset muotoilut, konsulttikieli ja kielen koukeroisuus ovat myös asioita, joita kannattaa välttää otsikoinnissa.

On myös hyvä muistaa, että kun jutussa on paljon kiinnostavia asioita – kuten yleensä on – täytyy valita kuitenkin yksi kiinnostavin asia mikä otsikkoon nostetaan siten, että juttu toimii. Yksi vinkki otsikointiin on lyhentää otsikkoa vielä senkin jälkeen, kun se on valmis: otsikkoa voi aina tiivistää vielä kerran, vaikka se tuntuisi jo valmiilta.

Kun otsikkoa tehdään, on jo myöhäistä

Otsikko tehdään usein viimeiseksi ja liian usein se nähdään ylimääräisenä ja erillisenä osana. Pahimmillaan ”valmis” juttu annetaan muiden otsikoitavaksi. Sen sijaan kannattaa kokeilla Otsikko edellä -ideointia. Siinä sisältöä suunnitellessa mietitään ensin kiinnostava, ihanteellinen otsikko ja vasta sitten aloitetaan tiedonhaku ja jutun kirjoittaminen. Jos ihanteellista otsikkoa eli näkökulmaa ei tule mieleen, kannattaako sisältöä lähteä edes tekemään?

Otsikon sytyttäjät ja sammuttajat

Idea tästä jaottelusta on alun perin lähtöisin Sunnuntaisuomalaisen Aino Heikkoselta. Lisäsin listan jatkoksi myös subjektiivisen ”rakastaa/vihaa” listauksen asioista, jotka sytyttävät yleisön kiinnostuksen tai sammuttavat sen täydellisesti. Suosittelen tekemään oman listan asioista, joita kohderyhmänne tai asiakkaanne ”rakastavat” ja joita ”inhoavat” otsikossa. Tällainen lista auttaa suunnittelemaan sisältöjä jatkossa ja helpottaa otsikointia. Nappaa vinkit talteen ja puhuttele lukijoitasi täydellisillä otsikoilla.

Tilaa otsikkotyökalu sähköpostiisi:

Teksti: Juho Maijala