Radio Kaleva tuo pohjoiselle oman nuorekkaan paikallisradion

Radio Kaleva käynnistää lähetyksensä tulevana maanantaina (21.2.2022). Uusi radiokanava tähtää urbaanin pohjoisen äänitorveksi. Kaleva Median luoma paikallisradio kuuluu FM-taajuuksilla Oulun (95,0 MHz) ja Raahen (95,7 MHz) seudulla ja on verkon kautta kaikkien kuunneltavissa.

Pohjoisen mediatalo Kaleva Median pitkä historia saa jälleen uuden merkkipaalun, kun 21. helmikuuta lähtien Kaleva on myös paikallisradio. Radio Kalevan lähetykset käynnistyvät maanantaiaamuna kello 7.

Kaleva Medialle myönnettiin radiotoimilupa kesällä 2021 ja uutta kanavaa on valmisteltu tuosta lähtien. Radiostudio on rakennettu Kalevan toimitustalon kivijalkaan Oulun Karjasillalle.

– Toivon, että Radio Kalevasta tulee moniääninen, nuorekas pohjoisen kaupunkikulttuurin äänitorvi. Tavoitteemme on olla kuulijallemme kuin se paras mahdollinen pöytäseura: viihdyttävä, samanhenkinen, mutta osaa myös yllättää ja tarjota keskusteluun uusia puheenaiheita ja näkökulmia. Tylsää ei saa olla, ynnää tulevan kanavan olemusta päätoimittaja Sini Salmirinne.

Oulun ja Raahen seudulla kuuluva paikallisradio lähettää ohjelmaa arkipäivisin, radion aamulähetys ”Karjasillan sarastus” soi kello 7–11 ja iltapäivälähetys” Solistinkadun iltapäivä” kello 13–17. Alkuilloissa kuullaan Radio Kalevan ja kumppaneiden yhteistyössä tuottamia erikoisohjelmia. Hiljaista ei ole ohjelma-aikojen ulkopuolellakaan, vaan kanavalla soi musiikki ympäri vuorokauden.

Radiotoimitukseen kuuluvat päätoimittaja Sini Salmirinne ja juontaja-toimittajat Juhopekka Pietilä, Ville Muikkula ja Anna Kurttila. Radion uutiset toimittaa Kalevan uutistoimitus. Uutislähetysten lisäksi radiossa tullaan avaamaan uutisten taustoja tuoden samalla esille Kalevan toimituksen arkea.

– Paikallisuutiset ovat tietysti radiotoimintamme selkäranka, mutta Radio Kaleva ei ole vain sanomalehden ääniversio vaan sillä on aivan oma äänensä. Radio tarjoaa Kalevalle taas uusia mahdollisuuksia kertoa pohjoisen tarinoita, toteaa Kaleva Median toimitusjohtaja Juha Laakkonen.

Tutustu Radio Kalevan ohjelmistoon ja tekijöihin: radiokaleva.fi