Mediavaikuttaja Jani Halme ei epäile tunnustaa kotiseuturakkauttaan

Mikäli olet viime vuosina seurannut mitä tahansa mediaan liittyvää keskusteluohjelmaa, ammattijulkaisua tai vaikka Kaleva Median Kasvun paikka -kasvuohjelmaa et ole voinut olla törmäämättä pörröpäiseen Jani Halmeeseen. Sanavalmis luova johtaja saapui Kotiseuturakkaudella-podcastiin pohtimaan suhdettaan Parikkalaan.

Aina sydän läikähtää, kun ihmisellä on itsevarmuutta ja rohkeutta tuoda sitä omaa kotiseutuaan esiin, toteaa Jani Halme.

Luova johtaja, mediapersoona Jani Halme on kotoisin Parikkalasta ja tuo kotiseuturakkauttaan esille hyvin usein. Kotiseuturakkaudella-jaksossa keskustellaan identiteetistä, rajaseutulaisuudesta, maaseudun brändäämisestä ja todetaan, että on käytävä kaukana, jotta voi nauttia lähellä olevasta. Tämän lisäksi kuullaan myös maakuntaoluista, Veijo Rönkkösen patsaspuistosta ja selviää, miksi Jani on Oltermannin sauvan haltija.

Tuomas Tuomi-Nikulan juontama haastattelu on kuunneltavissa Podplayssa, josta löydät myös aiemmat jaksot, vierainaan Ville Eerikkilä, Rosanna Kulju ja Dennis Nylund. Podcast-sarjan jaksot ovat kuunneltavissa Podplayn lisäksi ja Radioplay-sovelluksessa sekä lisäksi yleisimmissä podcast-sovelluksissa, kuten Spotifyssa ja Apple Podcasteissa.