Kaleva Medialle menestystä Uutismedian liiton kaupunki- ja paikallislehtikilpailussa

Kaleva Median lehdet Uusi Rovaniemi, Rantalakeus, Koillissanomat, Raahen Seutu ja Siikajokilaakso keräsivät palkintoja ja kunniamainintoja Uutismedian liiton (entinen Sanomalehtien Liitto) vuotuisessa kaupunki- ja paikallislehtikilpailussa. Korkeimmalle nousi Koillissanomat, joka valittiin vähintään kaksi kertaa viikossa ilmestyvistä paikallismedioista parhaaksi.

Alla Kaleva Median palkittujen medioiden sijoitukset ja perustelut.

Kaupunkilehtikilpailu 2020

Vuoden kaupunkilehtijuttu (tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuus)

3. Uusi Rovaniemi: Ensimmäinen kaupunkilainen on pian 60-vuotias (28.12.2019), teksti Tiia Haapakangas

Tässä hyväntuulenjutussa on pysäyttävä pääkuva, joka vie aikamatkalle suoraan 60-luvulle. Ajankuva hahmottuu katsojalle hyvin autenttisena. Erinomainen pääkuvavalinta varmistaa taiton tunnelman ja kohottaa sen perussivun yläpuolelle. Pääkuvan perusteella on voinut lähteä rakentamaan juttua vähintään innolla. Kokonaisuutena sivupinnajako on käytetty hyvin hyödyksi. Syvätty kuva keventää kokonaisuutta ja kohottaa taiton alapainotteista rytmiä. Ei mitään turhaa kikkailua ylimääräisten elementtien avulla, luotetaan vanhan valokuvan tenhoon.

Tuomarina toimi Kaakon Viestinnän ulkoasupäällikkö Seija Finna-Saarento.

Vuoden kaupunkilehtijuttu (pelkkä teksti)

2. Anni Kavander, Tiia Haapakangas, Uusi Rovaniemi: Karttaan ilmestyi Laivaniemi (22.1.2020)

Uutisessa kerrottiin ongelmasta, joka globaalin toimijan karttapalvelussa hämmensi Rovaniemellä, kun karttaan ilmestyi jostain Laivaniemi-kaupunginosa. Jutun tekeminen on vaatinut uutishankintaa sekä kommentti on saatu myös palveluntarjoajalta. Uutisen kuvitus on yksinkertainen, mutta informatiivinen.

Kaupunkilehtijuttukilpailun 2. sarjan tuomaroi Perhonjokilaakson päätoimittaja Sanni Aho.

Paikallismediakilpailu 2020

Vuoden paikallismedia – 1-päiväiset

2. Rantalakeus

Rantalakeus on väkevästi vuorovaikutuksessa lukijoidensa kanssa: mielipiteille on tilaa, ja äänensävy kutsuu keskustelemaan aiheista yhdessä. Printtilehti erottuu visuaalisesti mainosten onnistuneen sijoittelun vuoksi. Verkossa Rantalakeus julkaisee tuoreita juttuja hyvätasoisten kuvien kera.

Vuoden paikallismedia – 2+-päiväiset

1. Koillissanomat

Koillissanomat on lämminhenkinen lehti, joka tarjoaa kattavasti lukemista sekä paikallisille että alueella matkaileville lukijoille. Etusivu on kutsuva, sisäsivut ovat selkeitä, ja pääjuttu erottuu. Toimitus myös kannustaa lukijoita osallistumaan lehden tekoon. Verkossa Koillissanomat on sisällökäs ja monipuolinen.

2. Raahen Seutu

Raahen Seutu ottaa napakasti kantaa oman alueensa tapahtumiin ja avaa lukijalle ansiokkaasti myös journalismin tehtävää yhteiskunnassa. Lisäksi raati kiittää Raahen Seudun ilmavaa taittoa, laadukkaita valokuvia ja graafisten elementtien käyttöä.

Kunniamaininnat

Siikajokilaaksolla on miellyttävä ulkoasu, ja etusivun kuva houkuttelee lukemaan. Jutuissa on mukavasti konstruktiivista journalismia ja tulevaisuusnäkökulmaa.

Paikallismediakilpailun tuomaroivat Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijat ohjaajinaan Reetta Nousiainen ja Sari T. Tiiro sekä päätoimittajat Jenny Halvari ja Jaana Selander.

Vuoden paikallislehtijuttu – Sarja 1 (tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuus)

1. Koillissanomat: Karhu taisteli – ihmiset kertovat (18.10.2019), teksti Reino Hämeenniemi, kuvitus Mikko Halvari, taitto Leena Kosonen ja Jenny Halvari

Yksinkertaisuudessaan vahva kuvitus. Karhussa on uhkaavaa juurikin sen raatelevat käpälät. Käpälä kantaa kuva-aiheena läpi kuvituksen. Kuvituksen tyyli on aiheeseen sopivasti rouhea. Mustavalkoinen väritys verenpunaisella tehostevärillä toimii. Valittu tyyli tukee myös jutussa kerrottujen tarinoiden myyttisyyttä: kuvitus on viitteellinen ja osan tarinoista totuudellisuus kunnon tarinan tapaan vähän sinne päin. Jutun otsikko Karhu taisteli – ihmiset kertovat on samaa yksinkertaista ilmaisua kuin kuvitus. Taitto on viimeisteltyä, tekstin kierrot on tehty huolella.

3. Rantalakeus: ”Siellä taistellaan elämästä ja kuolemasta” (1.4.2020), teksti ja kuvat Heli Rintala, taitto Leena Kosonen ja Satu Niskanen

Taitto luottaa konstailemattomaan ideaan ja täysin syystä. Rantalakeuden punainen osastoväri tukee kuin vahingossa valokuvien värimaailmaa ja otsikon kuumia sanoja: punakantinen almanakka, taistelu elämästä ja kuolemasta, ”komea tulipalo Oulussa”, kansalaissota. Sivun elementit ovat oikeassa lukujärjestyksessä. Katse kiertää otsikon jälkeen henkilökuvaan, siitä ingressiin ja sitten eteenpäin oikealle almanakkaan. Kuva almanakkamerkinnästä on sen verran isosti sivulla, että käsialan lukeminen on vaivatonta. Taitto on moitteetonta.

Tuomarina toimi Lapin Kansan graafikko Miila Kankaanranta.

Lisätiedot ja kaikki palkintoperustelut Uutismedian liiton sivuilla >

Artikkelin kuvitus: Karhu tais­te­li – Ihmiset ker­to­vat, kuvitus: Mikko Halvari / Koillissanomat