Koillissanomat siirtyy uuteen monikanavajulkaisualustaan

Kaleva Median monikanavajulkaisualusta otetaan käyttöön mediayhtiön kolmannessa verkkopalvelussa tiistaina 14. tammikuuta, kun Koillissanomat aloittaa seitsenpäiväisenä uutismediana verkossa. Samalla Koillissanomien painetun lehden julkaisupäivämäärät muuttuvat maanantaille, keskiviikolle ja torstaille.

Uusi julkaisualusta on ollut käytössä vuoden 2019 viimeisestä neljänneksestä lähtien Lapin Kansassa sekä Raahen Seudussa. Molemmilta verkkosivustoilta saadun palautteen perusteella uudistukset on otettu ilolla vastaan niin lukijoiden kuin mainostajien toimesta.

Koillissanomien päätoimittaja Jenny Halvari kokosi uudistuksen muutoksia.

– Maanantain lehti aloittaa tutusti viikon paikallisilla puheenaiheilla ja Historia-sivuilla. Keskiviikon lehdessä ovat jatkossa Liikenne-sivut ja Autopörssi sekä monelle tilaajallemme todella tärkeät Kuusamon seurakunnalliset uutiset. Torstain lehdestä löydät menovinkit koko loppuviikkoon sekä aiemmin perjantain lehdessä olleen pidemmän reportaasin, Halvari jatkaa.

Verkossa puolestaan on jatkossa tilaajille tarjolla kaikki Koillissanomien uutiset sekä digitaalisen kerronnan mahdollisuuksia hyödyntävää, paikallisesti kiinnostavaa sisältöä. Muutoksen yhteydessä suurin osa verkon sisällöstä muuttuu vain tilaajille tarkoitetuksi.

Koillissanomien tilaajille

Koillissanomien tilaajana sinulla on rajaton lukuoikeus verkon sisältöihin. Kirjautuneena käyttäjänä voit nauttia tilaajille suunnatuista jutuista ja lukea näköislehteä. Näköislehti ilmestyy samoina päivinä kuin painettu lehti, eli jatkossa kolmesti viikossa.

Verkkopalvelumme käyttäjätunnuksena toimii Kaleva Media -tunnus. Kirjaudu sisään osoitteessa koillissanomat.fi oikean yläkulman ”Kirjaudu” -linkin kautta. Jos olet ollut kirjautuneena aiemmin, täytyy sinun kirjautua uudelleen uudistuksen vuoksi. Jos sinulla ei ole Kaleva Media -tunnusta, voit luoda tunnuksen kirjautumislinkin kautta.

Apua Koillissanomien digipalveluiden käyttöön saat osoitteessa koillissanomat.fi/digihaltuun tai Koillissanomien digiklinikoilla:

Ke 15.1. klo 13-15, Koillissanomien toimitus, Kitkantie 31-33, Kuusamo
To 16.1. klo 13-14.30, Jalavan kauppa, Taivalkoski, Mikonkuja 2, Taivalkoski
Pe 17.1. klo 10-11.30, Neste Posio, Uimaniementie 7
Ma 20.1. klo 15-16, Kumppanuustalo Nuotta, Kitkantie 110, Kuusamo
Ma 27.1. klo 15-16, Kumppanuustalo Nuotta

Kuulemme mielellään palautetta käyttökokemuksestasi. Voit antaa palautetta verkkosivustolla, Facebookissa tai sähköpostilla!