Kaleva ostaa valtaosan Joutsen Median toiminnoista

Valtaosa Joutsen Median toiminnoista siirtyy Kalevan omistukseen. Oululaiset mediayhtiöt ovat sopineet liiketoiminta- ja osakekauppoja sisältävästä järjestelystä, joka astuu voimaan viimeistään lokakuun alussa tänä vuonna.

Molempien yhtiöiden toimitusjohtajat – Kalevan Juha Laakkonen ja Joutsen Median Sauli Huikuri – toteavat, että tavoitteena on ennen kaikkea varmistaa laadukkaiden paikallisten sisältöjen ja palvelujen tarjonta pohjoissuomalaisille.

Kalevan toimitusjohtaja Laakkonen korostaa, että digitalisaatio ja globaali kilpailu muokkaavat vahvasti media-alaa. Menestyminen vaatii alan yrityksiltä entistä leveämpiä hartioita, minkä vuoksi konsolidoituminen etenee. Hyvä osoitus tästä on nyt toteutettava yritysjärjestely.

”Saamme Kalevalle lisää voimavaroja tuottaa digitaalisia tuotteita ja palveluja, mutta tämä järjestely tehdään myös paikallisuuden puolesta. Uskomme että laadukkaita paikallisia tuotteita kaivataan ja kysytään”, hän toteaa.

Laakkonen muistuttaa lisäksi, että Kalevan strategian mukaista on hakea kasvua niin hankkimalla omistukseensa medioita kuin luomalla uusia markkinointipalveluja ja -alustoja. Vastikään Kaleva on ostanut Alma Median Lapissa ilmestyvät lehdet ja sitä ennen Alma Median kustantamat paikallislehdet Pohjois-Pohjanmaalla.

Nyt Kalevan omistukseen siirtyvät Joutsen Median paikallislehdet Koillissanomat, Iijokiseutu, Pudasjärvi-lehti, Rantalakeus, Siikajokilaakso ja Oulu-lehti sekä Kolmiokirjan noin kuusikymmentä aikakauslehteä. Lisäksi järjestelyn myötä Kalevan omistukseen tulevat omistusosuudet Oulun Suorajakelu Oy:stä ja Koillis-Jakelu Oy:stä.

Pohjoinen tarvitsee suuren toimijan

Joutsen Median toimitusjohtaja Sauli Huikuri kertoo, että Joutsen Median liiketoiminnasta oli kiinnostunut useampikin taho. Yhtiö halusi kuitenkin sopimukseen Kalevan kanssa, jotta Pohjois-Suomessa olisi riittävän suuri toimija pitämässä alueen puolia.

”Tämä sopimus turvaa myös paremmin nykyiset työpaikat ja tuo työntekijöille laajemmat mahdollisuudet hakeutua uusien mediatoimintojen piiriin sekä samalla kehittää omaa osaamistaan”, hän arvioi.

Huikuri arvioi myös, että järjestely on myönteinen Joutsen Median osakkeiden arvon kehittymisen kannalta. Joutsen Media jatkaa Suomen Keskustan äänenkannattajan Suomenmaan julkaisemista. Lisäksi sen omistukseen jää eräitä toimitiloja.

Yrityskaupan toteutuminen vaatii vielä Joutsen Median yhtiökokouksen hyväksynnän. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään heinäkuussa. Järjestelyllä on suurimpien osakkeenomistajien tuki.

Lisätietoja

Kaleva Oy
Toimitusjohtaja Juha Laakkonen
Puh: 040-7625480

Joutsen Media Oy
Toimitusjohtaja Sauli Huikuri
Puh: 0440-389700

Kaleva on paikallisia sisältöjä ja palveluja tarjoava monimediayhtiö, joka keskittyy medialiiketoimintaan sekä markkinointipalvelut -liiketoimintaan. Medialiiketoiminta panostaa laadukkaaseen journalismiin, sisältötuotteisiin ja mainonnan kokonaisratkaisuihin erilaisissa digitaalisissa kanavissa ja painetussa mediassa. Liiketoimintaan kuuluvat Kaleva, Kale!, Forum24, Raahen Seutu, Raahelainen, Pyhäjokiseutu, Lapin Kansa, Uusi Rovaniemi ja Lounais-Lappi sekä niiden kattavat digitaaliset kanavat ja palvelut.

Markkinointipalveluita tarjoavat Kalevan yhtiöperheessä vaikuttajamarkkinointiin ja sen suunnitteluun erikoistunut Indieplace, Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka Offerilla, digitaalisen markkinoinnin ja median asiantuntijayritys Pro Ratas sekä painotalo Erweko. Kaleva-konsernin palveluksessa työskentelee 700 ammattilaista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 54,7 miljoonaa euroa.