Kaleva osti Blogirinki Media Oy:n

Indiedaysin ja Blogiringin blogeihin pääsee tulevaisuudessa Kalevan verkkosivujen kautta. Kaleva on ostanut osake-enemmistön Blogirinki Media Oy:stä. Helsinkiläinen Blogirinki Media on itsenäisten blogien yhteisö ja sisältömarkkinointia toteuttava suunnittelutoimisto.

Blogiringissä on mukana yli sata ruoka-, leivonta-, perhe- ja hyvinvointiaiheista blogia. Blogirinki Media kertoo olevansa Suomen toiseksi suurin blogiyhteisö 250 000 viikoittaisella lukijalla.

Tiistaina solmittu kauppa jatkaa Kalevan panostusta digitaaliseen liiketoimintaan ja sisältömarkkinointiin.

Viime marraskuussa Kaleva osti osake-enemmistön helsinkiläisestä Indiedays Oy:stä. Indiedaysin bloggaajayhteisöön kuuluu viitisensataa blogia, jotka tavoittavat viikossa lähes 300 000 lukijaa. Yhdessä Indiedays ja Blogirinki Media muodostavat tavoitettavuudeltaan Suomen suurimman blogimedian.

Indiedaysin ja Blogiringin blogien sisältöihin pääseekin tulevaisuudessa myös Kalevan verkkosivujen kautta.

Bloggaajien tuottamaa sisältöä voidaan nähdä mahdollisesti myös paperilehden sivuilla.

– Sitäkään vaihtoehtoa ei voida sulkea pois, onhan bloggaajiemme sisältöjä aiemminkin hyödynnetty esimerkiksi printtimainonnassa, Blogirinki Median toimitusjohtaja Laura Hakanen pohtii.

Kalevan toimitusjohtajan Jukka Haapalaisen mukaan blogimaailmaan laajentamisen taustalla on Kalevan hallituksen viime vuonna hyväksymä digistrategia.

Haapalaisen mukaan Kaleva saa kaupassa kahdenlaista liiketoiminnallista etua. Ensinnäkin pohjoissuomalainen konserni tekee kaupalla lisälaajennuksen pääkaupunkiseudulle.

– Toisekseen voimme tehdä yhteistyötä myynnissä, tekniikassa sekä tuote- ja palvelukehityksessä. Asiakasrajapinta laajenee merkittävästi. Kaupasta seuraa kustannushyötyjä, kun samoja teknologisia resursseja käyttävät useammat henkilöt ja yhtiöt.

Omistusmuutoksenkin jälkeen Laura Hakanen jatkaa Blogirinki Median toimitusjohtajana ja Anne Häkkinen myyntijohtajana. He ovat molemmat edelleen yhtiön osakkaita.

– Siksi ostimme osakkeista vain 70 prosenttia – haluamme, että omistajiksi jää porukkaa, joka on kehittänyt ja luonut liiketoiminnan, Haapalainen sanoo.

Sekä Indiedays että Blogirinki Media tuottavat mainostajille sisältömarkkinoinnin ratkaisuja. Mainostajien viesti saa näkyvyyttä suosittujen blogien kautta. Indiedaysin toimitusjohtaja ja perustaja Esa Suurio arvelee Indiedaysin ja Blogiringin yhteisellä mediamyynnillä olevan suuria vaikutuksia.

– Olemme innoissamme asiasta. Kahden Suomen menestyneimmän blogiyhteisön liitto luo Suomeen toimijan, joka pystyy tarjoamaan mainostajille lähes 500 000 viikottaista lukijaa.

Indiedays ja Blogirinki Media muuttavat kaupan myötä saman katon alle yhteisiin toimitiloihin. Molemmat yhtiöt säilyttävät kuitenkin omat verkkosivunsa ja brändinsä. Bloggaajien arjessa kauppa ei ainakaan toistaiseksi näy.

– Tällä hetkellä blogit ja olemassa olevat yhteistyömallit säilyvät ennallaan, Hakanen vakuuttaa. Laura Hakasen mukaan Blogirinki oli käynyt ennen Kaleva-yhteistyötä keskusteluja myös muiden tahojen kanssa. – Meillä ei ollut pakkoa kumppanin löytämiseksi. Rakentaessani tätä yritystä mietin sen niin, että yhteistyötä tehdään vasta sitten, kun siihen löytyy sopiva syy ja kumppani.

Anni Hyypiö, Kaleva