Siikajokilaakson ilmestymispäivä muuttuu keskiviikoksi

Siikajokilaakso-paikallislehden ilmestymispäivä muuttuu huhtikuun 2022 alussa torstailta keskiviikolle. Painetun lehden ilmestymispäivän muutoksen taustalla on Postin ilmoitus, jonka mukaan sujuvin jakelupalvelu pystytään keväästä alkaen tarjoamaan Siikajokilaaksolle keskiviikkoisin. Lehden verkkosivustolla julkaistaan sisältöä jatkossakin päivittäin.

– Siikajokilaakson kokonaislevikki on kääntynyt kasvuun tämän vuoden aikana, mikä kertoo lehden tärkeydestä alueen ihmisille. Ilmestymispäivän muutoksella pyrimme turvaamaan sen, että  painettu lehti jaetaan laadukkaasti tilaajille, kertoo Kaleva Median sisältöliiketoiminnan johtaja Niiles Nousuniemi.

Hiljattain 55-vuotisjuhlaa viettäneen Siikajokilaakson ilmestymispäivä on elänyt lehden historian aikana. Aluksi lehti ilmestyi kerran viikossa perjantaisin. Pian ilmestymispäiväksi vakiintui erityisesti lehdessä ilmoittaneiden ruokakauppiaiden toiveesta torstai. Useamman vuosikymmenen lehti ilmestyi kaksi kertaa viikossa. Vakiintunut ilmestymispäivä oli torstai, mutta välillä alkuviikon lehti tuli tiistaina ja sittemmin maanantaina.

Keväästä 2017 lähtien Siikajokilaakso on ilmestynyt kerran viikossa torstaisin.

– Uuteen ilmestymispäivään tottuu varmasti nopeasti. Tiedän, että monen viikkoa rytmittää Siikajokilaakson ilmestyminen. Ainakin yhdessä perheessä on ollut torstaina siivouspäivä. Kun työt on tehty, on palkinnoksi luettu Siikajokilaaksoa, luottaa Siikajokilaakson päätoimittaja Sari Kihnula.

Kihnula arvioi, että ilmestymispäivän päivällä aikaistuminen näkyy painettua lehteä lukeville tuoreempina ajankohtaisuutisina, koska pääosin kunnanvaltuustojen ja -hallitusten kokoukset ovat levikkialueella maanantai-iltaisin.

Lehden verkko elää päivittäin. Kaikkiin Siikajokilaakson tilauksiin sisältyvät myös lehden verkkosisällöt ja näköislehti. Niitä pääsee käyttämään tekemällä Kaleva Media -tunnuksen ja kytkemällä siihen oman asiakasnumeronsa. Kaleva Median tunnuksen voi luoda Siikajokilaakson verkkosivujen kautta tai osoitteessa: siikajokilaakso.fi/kirjaudu

Siikajokilaakso on ollut syksystä 2018 lähtien osa Kaleva Mediaa, johon kuuluu myös viisi muuta paikallislehteä: Raahen Seutu, Pyhäjokiseutu, Iijokiseutu, Rantalakeus ja Koillissanomat.

Katso markkinoijan ja mainostajan mahdollisuudet Siikajokilaaksossa >