Miten menestyä yrityksenä TikTokissa? Lue yrittäjien ja yhden Suomen suosituimman vaikuttajan Andreas Tolosen kokemuksia

Pidimme vasta yrityksille suunnatun tapahtuman ”Yrityksenä TikTokissa – miten menestyä?” jossa Kaleva Median digimarkkinoinnin asiantuntija Rosa Kaakkurivaara perehdytti kuulijat TikTokin maailmaan esimerkkien kautta. Omia kokemuksiaan ja näkemyksiään jakoivat TikTokissa menestyneet Vilma ja Henri Honkonen Suomen Huopakatto Oy:sta, Suomen yksi suosituimmista somevaikuttajista Andreas Tolonen, sekä opinnäytetyönsä TikTokista tehnyt Vilma Rissanen.

Tapahtuma kesti hieman yli tunnin ja voit katsoa siitä myös tallenteen täältä.

Sanotaan, että aloittaminen on aina haastavinta. Miten te pääsitte alkuun ja saitte tekemisen jatkuvaksi?

– Aloitimme tekemään firmamme TikTokia aikalailla vuosi sitten. Alussa oli pitkä lista ideoita eikä mitään odotuksia tai paineita, mutta kun jo ensimmäiset videot parin viikon aikana saivat yli 500 000 näyttökertaa, mikä oli enemmän kuin kaikki julkaisut muissa somekanavissamme yhteensä, alkoikin mietityttää, että voiko tätä tehdä pelkästään vasemmalla kädellä. Mietimme jo pitääkö kaikki kamerat ja tekniikka uusia jotta voimme tehdä laadukkaamman tasoista sisältöä, mutta ei todellakaan, sisältöjä voi tehdä hyvin lennosta ja matalalla kynnyksellä, kertoo Vilma Suomen Huopakatto Oy:sta.

Yrityksen toimitusjohtaja Henri jatkaa: ”Huomasimme nopsaa, että huumori toimi kärkenä videoissamme ja ihmisiä kiinnostaa ihan perus raksa-arki. Nykyään, kun olemme saaneet tilillemme jo ns. yhteisöä kasattua, luemme esimerkiksi paljon kommentteja ja saamme sieltä ideoita uusiin sisältöihin.”

– Aloitin amiksessa opiskellessani 2019 elokuussa TikTokin käytön ja ensimmäisen sisällön julkaisemisessa kesti aika kauan, koska pelkäsin mitä muut ajattelevat. Mutta piti vain päästä pelon yli ja julkaista se ensimmäinen video. Siitä kolme kuukautta eteenpäin ja mulla oli 12 seuraajaa, kun olin julkaissut 10 videota joissa kaikissa oli 0 näyttökertaa. Mutta en lopettanut, vaan jatkoin kuvaamalla päivittäin neljä videota, kaikki eri aiheista, pääasiassa hyvin arkipäiväisistä ja samaistuttavista tilanteista.

Näin kommentoi Andreas, jolla on nykyään TikTok-tilillään yli 300 000 seuraajaa ja 18 miljoonaa tykkäystä.

”Mikä v*tun mainos tää on” – kuinka reagoida negatiivisiin kommentteihin?

TikTok on muihin sosiaalisen median alustoihin verrattuna paljon vuorovaikutteisempi ja kommentointi puolin ja toisin on alustalle tyypillistä, myös yritysten sisällöissä. Mutta mitä tehdä, kun yrityksen sisältöihin tulee epäasiallisia kommentteja tai sisältö ymmärretään väärin?

– Mun ensimmäinen kokemus, kun tein ensimmäisen TikTok-videoni rovaniemeläiselle kauppakeskukselle, oli aika jäätävä. Ensimmäinen kommentti videoon oli ”mikä v*tun mainos tää on” ja tuli fiilis, että noni, siinä meni TikTok-urani. Päätin kuitenkin kerätä rohkeuteni ja vastata takaisin, että kauppakeskus haluaa olla teidän nuorten kanssa vuorovaikutuksessa ja kertoa kaikista tulevista tapahtumista. Tämä kommentoija laittoi sitten yksityisviestiä minulle ja kävi ilmi, että hän on 13-vuotias nuori, jolla oli kenties nettietiketti hukassa, ja ehkä hieman tylsääkin. Mutta tällaisiinkin tilanteisiin pitää olla valmis reagoimaan. Aina kannattaa kommentoida takaisin, koska jos jättää vastaamatta ja ignooraa, niin se asia voikin kasvaa isommaksi, Rosa kertoo.

– TikTok video on niin lyhyt, että yhä pelottaa hieman ymmärtääkö joku väärin. Esimerkiksi kun me toimimme rakennusalalla, työturvallisuus näyttää olevan kommenteissa jatkuvasti toistuva aihe mihin ihmiset kiinnittää huomiota. Toki se on meillä aina kunnossa, mutta välittyykö se aina videolta? Hyvä esimerkki tästä oli, kun meillä oli yhdessä videossa työntekijä katolla, eikä hänellä ollut kaiteita tai valjaita, niin siitä ihmiset pillastuivat. Tosiasiassa katto rakennettiin maassa ja se oli metrin korkeudella, mikä ei tosiaan videolta välittynyt. Vastasimme tähän sitten tekemällä hauskalla kulmalla ”katoaltaputoamis” jatkovideon, missä kaveri roikkuu räystäältä ja päästää irti, ja tipahtaakin vaan metrin maahan. Eli tuokin saatiin käännettyä lopulta positiiviseksi, Henri jatkaa.

TikTok vs. Instagram ja Facebook – mitä yritysten kannattaa tietää alustojen eroista?

– TikTok on paljon matalamman kynnyksen some. Siellä ei tarvitse näyttää parastaan, vaan voi kuvata vaikka yökkärit päällä. Idea on tehdä itsestään jopa hieman naurunalainen, eli ei tarvitse pelätä ”mitä jos ihmiset nauraa mulle” koska se on vähän niin kuin se pointti. Instagramissa taas annetaan enemmän siloteltua ja asiallisempaa kuvaa, ja siellä laadukkaasti tehty maksettu mainonta voi toimia paremmin. TikTokissa taas hyljeksitään selvästi mainosmaisia sisältöjä. TikTokissa hienointa on, ettei ikinä voi tietää mikä video menee viraaliksi. Instagramissa on paljon hankalampaa saada näkyvyyttä ja seuraajakuntaa, valottaa Vilma Rissanen.

– TikTok on tällä hetkellä ainoa sovellus, missä voi kasvaa nollasta isoksi hyvin lyhyessä ajassa ja saada paljon seuraajia, kommentoi Vilma Suomen Huopakatolta. Henri jatkaa: ”Olemme linjanneet, että yrityksemme TikTok pysyy rentona ja ns. huumorikanavana. Instagramissa taas haluamme näyttää enemmän ammatillista puolta. Julkaisimme muutamia asiallisia referenssivideoita TikTokissa, mutta ne saivat aina alle 10 000 näyttökertaa, kun taas esimerkiksi jo perinteeksi muodostuneet perjantaipuujalka-videomme saavat satoja tuhansia näyttökertoja.”

Andreas tuo keskusteluun hieman erilaista kulmaa omasta kokemuksestaan:

– TikTokista on mielestäni tänä päivänä helpoin aloittaa, koska sisältöjä voi käyttää uusiksi muissa kanavissa. Nyt on ensimmäinen kerta sosiaalisen median historiassa, kun voi julkaista saman videon TikTokissa, Instagramissa, YouTubessa ja Facebookissa, ja se voi mennä kaikissa viraaliksi. Samaa sisältöä voi käyttää siis kaikissa kanavissa, kunhan se on pystyyn kuvattu. Tällainen ei ole ennen ollut mahdollista.

Mikä voisi olla seuraava suosittu trendi?

– Pyrin nykyään kuvaamaan kaksi videota päivässä. Tietenkin tässä vaiheessa, kun on tuottanut sisältöjä aktiivisesti jo muutaman vuoden ajan, tuntuu että parhaat ideat on käytetty. Mutta onneksi niitä tulee yhä jatkuvasti. Esimerkiksi viimeisten parin päivän aikana uusi kokeiluni on trendannut todella kivasti. Olen kokeillut tehdä kaksiosaisia tarinoita. Ensimmäinen video päättyy niin, että kerron katsojille suosituimmaksi äänestetyn kommentin tästä videosta päättävän miten tarina jatkuu seuraavassa osiossa. Näin saan katsojia vuorovaikutukseen ja kommentoimaan paljon enemmän, sekä tämä on tietenkin seuraajillekin hauska tapa osallistua mukaan, Andreas vinkkaa.

Lopuksi: mitä haluatte sanoa yrityksille, jotka vielä pohtivat kannattaako aloittaa TikTokissa?

– Ehdottomasti, rohkeasti vaan. Pienellä vaivalla ja ajankäytöllä voi oikeasti saada suuresti näkyvyyttä. Muistakaa vaan, kun lähdette firmana TikTokiin, että älkää tehkö liian mainosmaisia videoita, kehottaa Rissanen.

– Tähänastisen TikTok-matkamme perusteella voimme vain suositella, ei olla huomattu mitään negatiivisia vaikutuksia. On kuitenkin varmasti hyvin yritys- ja tapauskohtaista kannattaako TikTokiin mennä tai miten siellä kannattaa esiintyä. Miettikää, mitä haluatte sovellukselta. Esimerkiksi pitkäjänteisesti rakennettu vahva brändimielikuva voi muuttua siellä, jos sisällöt otetaankin väärin vastaan. Miettikää ehdottomasti omassa yrityksessänne vastuutusta. Vaikka itse videot ovat sisällöltään hyvin lyhyitä, täytyy niiden ideoimiseen ja kuvaamiseen silti järjestää aikaa – ne eivät synny pelkästään päivittäisen työn lomassa. Jokaisella meillä yksilönä ja yrityksenä on oikeasti todella paljon mielenkiintoista kerrottavaa ihan arjestakin, asioita mitä me saatamme itse pitää jo itsestäänselvyytenä, mutta juuri nämä asiat kiinnostavat suurta yleisöä. TikTok toimii tällaisen sisällön jakamiseen erinomaisesti, kommentoivat Honkoset.

 

Joko innostuit? Olemme Kaleva Medialla auttaneet jo useita yrityksiä pitämällä räätälöityjä somekoulutuksia ja rakentamalla sisältösuunnitelmia, joilla varmistetaan, ettei innostus tekemiseen lopahda heti ensimmäiseen videoon. Jos siis kaipaat apua TikTokissa, muissa somekanavissa tai ylipäätään yrityksenne markkinoinnissa – ota rohkeasti yhteyttä!

Outshine Kaleva Median LED-näyttöjen valtakunnalliseksi kumppaniksi

Kaleva Media ja helsinkiläinen Outshine Oy ovat tehneet monivuotisen sopimuksen Kaleva Median ulkonäyttöjen valtakunnalliseen mainosmyyntiin liittyen. Sopimus takaa Outshinelle yksinoikeuden valtakunnalliseen myyntiin merkittävään osaan Pohjois-Pohjanmaan alueella sijaitsevista LED-näytöistä.

Outshinen toimitusjohtaja Jani Lepistö iloitsee tuoreesta sopimuksesta:

”Solmittu yhteistyö vahvistaa Outshinen asemaa valtakunnallisen digitaalisen ulkomainonnan myyjänä. Kaleva Median näyttöjen liittäminen osaksi verkostoamme varmistaa, ettei Outshinen tarjoamaa voi ohittaa koko maan kattavaa digitaalista ulkomainoskampanjaa suunniteltaessa. Olen innoissani uudesta yhteistyöstä vahvan pohjoisen toimijan kanssa.”

Kaleva Median myyjät huolehtivat jatkossakin Pohjois-Suomessa päätoimipaikkaansa pitävien asiakkaiden tarpeista Kaleva Median mediaratkaisuiden osalta. Valtakunnallinen myynti on kuitenkin merkittävä osa Kaleva Median ulkomainosliiketoiminnan osa-aluetta ja Outshine on palvelujohtaja Susanna Kaikkosen mukaan erinomainen kumppani tällä saralla:

” Digitaalisen ulkomainonnan verkostomme on kasvanut. Tarjoamme mainostajille Pohjois-Suomessa kattavan ulkomainonnan tavoittavuuden. Paikallisille asiakkaillemme tämä laajentaa palvelutarjoamaamme ja tuottaa sitä kautta merkittävää lisäarvoa. Outshinen kautta saamme ulkomainonnan verkostoamme valtakunnallisten asiakkaiden käyttöön osana heidän laajaa verkostoa Suomessa.”

Kaleva Median mainosnäytöt sijaitsevat vilkkaasti liikennöidyillä sisääntuloteillä Pohjois-Pohjanmaan alueella. Näytöt ovat kooltaan 18m2 ja niiden kirkkaus säätyy automaattisesti ympäristön valon mukaan. Sopimus astuu voimaan heti. Outshinen mainosmyynti on jo käynnistynyt.

Lisätietoja:
Susanna Kaikkonen
Johtaja, mediapalvelut, Kaleva Media
040 529 5865, susanna.kaikkonen@kalevamedia.fi

Jani Lepistö
Toimitusjohtaja, Outshine Oy
050 560 8425, jani.lepisto@outshine.fi

Outshine on suomalainen palveluyhtiö, jonka toiminnan sydän on digitaalinen näyttöteknologia. Meitä inspiroivat nopeat tulokset, joita voimme digitaalisilla näytöillä asiakkaillemme toimittaa. Visiomme on olla maailman innovatiivisin ja asiakaskeskeisin ulkomainostoimija ja isoista digitaalisista mainosnäytöistä koostuva verkostomme tavoittaa valtakunnallisesti ympäri Suomea.

Kaleva Media vahvistaa pohjoisen henkistä ja taloudellista vireyttä tarjoamalla paikallisesti kiinnostavia sisältöjä, palvelumalleja ja -alustoja sekä kokonaisvaltaista markkinointikumppanuutta. Kaleva Median mediabrändejä ovat Kaleva, Forum24, Oulu247, Lapin Kansa, Uusi Rovaniemi, Lounais-Lappi, Raahen Seutu, Raahelainen, Pyhäjokiseutu, Koillissanomat, Iijokiseutu, Rantalakeus ja Siikajokilaakso. Myös yli 60 ristikko- ja aikakauslehteä kustantava Kolmiokirja, vaikuttajamarkkinointiin ja sen suunnitteluun erikoistunut Indieplace sekä Suomen suurin paikallisten tarjousten markkinapaikka Offerilla ovat osa Kaleva Mediaa.