Kauppiaat ja Lännentilan Leipomo ryhtyivät järjestelyihin. Päätettävää oli paljon.
– Pohdimme, mikä on maailmanennätykseen riittävä tavaramäärä, miten toimitukset otetaan vastaan ja millä yhtälöllä kokonaisuus toteutettaisiin, Raja-aho luettelee.
Rieskanmyynnin maailmanennätystä hallitsi tuolloin K-Citymarket Kupittaa. Jotta aiempi ennätys olisi mahdollista rikkoa, asetettiin tavoitteeksi myydä 10 000 rieskapussia yhden päivän aikana. Tavoitteen selkiydyttyä voitiin aloittaa markkinointi. Keinoiksi valittiin kaupan ja leipomon omat sosiaalisen median kanavat sekä printtimainonta maakuntalehti Kalevassa.
– Päätimme varata etusivun mainoksen Kalevaan rieskojenmyyntipäivälle. Yhteistyötä on ollut meidän ja Kaleva Median välillä jo pitkään. Markkinointiratkaisujen pohtiminen ja suunnittelu hoituu yhteyshenkilömme kanssa aina niin sujuvasti, että ei sitä tarvinnut hirveästi miettiä. Soitin hänelle ja sanoin, että tarvittaisiin ensi viikolle etusivun mainos Kalevaan, Raja-aho kertoo.
Kaakkurin K-Citymarketilta kerrottiin toiveet mainoksen suhteen ja toimitettiin tarvittavat aineistot. Kaleva Median ammattilaiset tuottivat mainosmateriaalin, jonka kauppiaat kävivät läpi ja totesivat julkaisuvalmiiksi. Vaikka aikataulu oli tiukka, se ei kauppiaita huolettanut; pitkään jatkuneen yhteistyön myötä he luottivat onnistumiseen lyhyelläkin varoitusajalla.
– Olihan se melko nopea aikataulu, mutta meille on valikoitunut hyviä tekijöitä. Se ammattitaito, joka Kaleva Median mainosten tekijöillä on, auttaa meitä kovasti, Raja-aho kertoo.