Jenni suunnitteli ja voitti unelmien kotimaanmatkan

Saaga Travelin matka Kaleva Median Kasvun paikka -markkinoinnin kasvuohjelmassa alkoi vauhdikkaasti, kun koronaepidemia leikkasi kuljetusyhtiön ajot tuoreeltaam. Kaleva Medialle ei jääty kuitenkaan tilannetta ihmettelemään, vaan Saaga Travelille luotiin pikapikaa uusi konsepti, jossa haettiin ideoita unelmien kotimaan matkaksi.

Satojen vastausten joukosta saagalaiset löysivät helmen ja tällä kertaa voiton nappasi Jenni Leppäharju Kuusamoon suuntautuvalla matkaunelmalla. Rukan loman lisäksi Jennin porukalla on aikeisessa kiertää esimerkiksi Pieni Karhunkierros ja tälle reissulle Saaga Travelin kalusto soveltuu mainiosti.

Kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnittelut vielä Jennille kilpailun voitosta. Saaga Travel on voittajaan yhteydessä henkilökohtaisesti.