Poikkeuksellinen kevät pisti suunnitelmat uusiksi

Syksyllä 2019 Saaga Travel haki toiveikkaana uutta tuulta yrityksensä moottoreihin hakiessaan Kaleva Median markkinoinnin kasvuohjelmaan, Kasvun paikkaan, jonka tarkoituksena on auttaa pohjoisen yrityksiä kasvamaan markkinoinnin keinoin, paikallis- ja asiakasymmärrystä hyödyntäen. Saaga Travel valittiin ohjelmaan viiden muun yrityksen kanssa yli sadan hakijan joukosta.

Mutta sitten iski korona. Saaga Travelin ennen täydehköt tilauskirjat tyhjenivät välittömästi kesään saakka. Mitkään suunnitelmat eivät enää sopineetkaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Kasvun paikan tavoitteena on aidosti yhdessä tunnistaa, ymmärtää ja auttaa löytämään mukaan valikoituneiden yritysten haasteet markkinoinnissa ja löytää markkinoinnille suunta sekä viedä yhdessä suunnitelmat aina toimenpiteiksi asti. Markkinointiohjelman tarkoituksena on edesauttaa rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä ja syventää luottamusta. Saaga Travelin kanssa yhteistyön alkuvaiheessa kartoitettiin esimerkiksi millaisia kilpailuetuja löytyy.

Koronatilanteen vuoksi Kaleva Median suunnittelutiimi laittoi suunnitelmat pikapikaa viikonlopun aikana uusiksi. Muutamassa päivässä luotiin uusi markkinointikampanja, jolla tartuttiin haastavaan koronatilanteeseen ja pyrittiin kääntämään se voitoksi. Saaga Travel ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan otti rohkeasti uuden suunnitelman vastaan, vaikka maailman muutokset saavat ymmärrettävästi aikaan monissa epävarmuutta ja negatiivisia tunteita.

”Uuden kampanjan tulokset tähän saakka ovat rohkaisevia,” kertoo Kaleva Median työryhmän kasvot Patrik Kortet.

”Pelkästään arvontasivulla on käyty kymmeniä tuhansia kertoja, sisältöjä on luettu paljon, videoita on katsottu, arvontaan on saatu jo huikea määrä erilaisia ja oikeasti realistisia matkasuunnitelmia. Näiden edellä mainittujen lisäksi kampanja on saanut aikaan paljon puhetta ja positiivista palautetta myös Saaga Travelin suunnalta.”

Katse on jo tulevassa:

”Saagan porukka odottaa innolla juuri tätä vaihetta, kun pääsemme aloittamaan heidän oman normaaliajan markkinoinnin, heille suunnitelluilla uusilla, vahvoilla ja brändistä sekä kilpailutekijöistä viestivillä markkinointiviesteillä.”

Kasvun paikka muutti tilanteen vuoksi nimensäkin väliaikaiseksi Selviytymisen paikaksi. Selviytymisestä tekee palkitsevaa yhteistyö. Patrik kertoo, että on hienoa työskennellä yhdessä yrityksen kanssa, jolla on innostunut ja positiivinen asenne selviytyä vaikeina aikoina.

”Heidän kanssaan on ollut suorastaan ilo asioida tähän saakka ja on ilahduttavaa nähdä heistä aidosti välittyvä positiivisuus ja se kuuluista ”tekemisen meininki”. Ovat varmasti rakentamassa myös henkilöstölleen alan parasta mahdollista työpaikkaa, jossa viihdytään.”

Kaleva Media tulee tekemään Kasvun paikan ympärille kiinnostuneille tavan seurata työskentelyämme videoiden, tapahtumien, kirjoitusten ja some-kanavien sisältöjen kautta. Tällä hetkellä yhteistyö on käynnissä myös Ylläksen kanssa.

Tätä on Kasvun paikka

Kasvun paikan on aidosti yhdessä tunnistaa, ymmärtää ja auttaa löytämään mukaan valikoituneiden yritysten haasteet markkinoinnissa ja löytää markkinoinnille suunta sekä viedä yhdessä suunnitelmat aina toimenpiteiksi asti. Markkinointiohjelman tarkoituksena on edesauttaa rakentamaan pitkäjänteistä yhteistyötä ja syventää luottamusta. Yhdessä tekemällä saavutamme enemmän.

Haluamme, että kaikki pääsevät seuraamaan yhteistä matkaamme, siksipä tulemme tekemään Kasvun paikan ympärille kiinnostuneille tavan seurata työskentelyämme videoiden, tapahtumien, kirjoitusten ja some-kanavien sisältöjen kautta.

Tätä on Kaleva Median Verkkosilta -operaatio

Tarkoituksena on tarjota yrittäjille apua selviytymiseen poikkeustilanteen yli. Operaation perustana on yli 120-vuotias arvopohjamme, jonka ytimessä on vahvistaa pohjoisen alueen henkistä ja taloudellista vireyttä yhdessä asiakkaidemme kanssa.